Olkoon toi otsikko, se sopii mulle hyvin :). Oon paljon lukenut blogeja. Ihanaa ja jotenkin turvallista ollut olla se sivustaseuraaja. Nyt loin blogin.

Olen kohta vuotta vanhempi kuin tähän aikaan viime vuodesta. Nuori, vanha. 32v nainen se sanoo pian. Mun elämä on ihan kivaa, en valita. On ihana murunen ja toinen, uusi tulokas. 4v koira ja 15- viikkoinen kisu :). Oon sheikannut tän elämän otteessa siihen tahtiin, että miksempä kirjottais siitä. Päiväkirja tämäkin, eräänlainen.

Suurin syy tähän kaikkeen on tää viimeisin iso kapula rattaisiin. Syöpä. Ottaa päähän, kun tätä touhua ei saa rauhassa suorittaa, kun tulee esteitä. Katkeruus ja kyynisyys on vielä poissa musta, vaikka syöpä kävikin. Aika hyvin, eikö. Suoritus vai eläminen, yea, kerro sinä? :). Kerron asioista aidolla fiiliksellä, koska en tunne tarvetta enää nöyristellä. Kiitollisuus on eri asia kuin nöyristely.

Viime vuoden marraskuussa aloin huomata ongelmaa, kirveli suussa. Äitini ehdotteli joulun alla hyviä aplareita. Mun oli pakko todeta, että en viitsi, jää syömättä, on suu rikki. Kirvelee kielen alle. Sitä se sitten, kunnes tuli sen kanssa mittari täyteen ja hyppäsin kyytiin. Arvatenkin koepalan tulokset oli jotain sellasta, että se siis, no jokainen tietää, joka kokenut on. Mitäs muuta osaan väläyttää kuin, että kuolenko. Ei, ollaan ajoissa liikkeellä. Seuraavaksi päiväksi aika jo pääkaupunkiin. Siitä se lähti ja herään kaikesta vasta nyt. Pitkät on piuhat, myönnän :).

Se mihin tämä elämä paljon keskittyy, on treenaaminen, nää mun karvaiset kaverit, ystävät ja kaikki hyviin ruokaan liittyvä :). En ehkä ole pilkunvinssaaja asioissa, mutta aika pitkälti tietoinen ravinne-asioista :). Tietysti elämä on muuttunut sen jälkeen, mitä täytyi kohdata, tietyllä tavalla vertaisten blogit on olleetkin se juttu. Mitenkä aina selität fiiliksiä ihmiselle, joka ei sitä oo kokenut. Se on vaikeeta. Ja tietenkään ei halua murehdituttaa läheisiä liikaa. Tämän kanssa on aika yksin lopulta.

 

M