Ptikästä aikaa, inspiraatio kirjoittaa :). Luin tuossa tekstin vanhasta miehestä jolla kokemus ja selviytymistarina monesta syövästä. Aikamoista. Itsestä on tuntunut siltä, etten pysty jaksamaan enää toista kierrosta ja mä kun pääsin helpolla.. ei sytoja ja säteetkin jäi saamatta tarpeettomuutensa takia. Selvisin säikähdyksellä oikeesti. Henkisesti se ei vaan aina tunnu siltä, koska no, jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja ehkä historia pienesti vaikuttaa siihen. Mutta se siitä :). 

Kävin tossa jenkeissä, Hollywoodissa. Aivan mahtava reissu, jonka voitin, eli kustansi minulle ja matkakaverille (jonka sain firman piikkiin mukaan) ainoastaan tuliaiset ja mitä nyt halusi itse ostaa. Voin kertoa, että JES! :D kävin aika pitkälti pääkallopaikalla, ennen ainakin kuolemaani! :) Yksi "vaatimaton" tavoite saavutettu <3. Alunperin se tosin oli Niagara Falls, mutta no menköön nyt Hollywood tän kerran.. heh :). Loppuis sivut kesken, jos alkaisin kaikkea sitä kuvaileen mitä mahtui jo sihen neljään kokonaiseen päivään :). Yhden vuorokauden voi laskea matkustukseen.

Hienoa oli todella ja sillä auringon energialla jaksaa taas hetken :). Tosin saan keinotekoista tiukkaa UV:tä myös ihoni takia, että ei jää Deet vähiin, paitsi liian vähiin siitäkin huolimatta. Yleinen saantisuositus on niin alakanttiin, että huh, mutta se asia ei ole mun päätettävissä.

Joulu lähestyy :). Se on hyvä, tai sillai kai huono niille, jotka ei oikein diggaa. Itse kuulun ensimmäisiin. Joulusta hyvät ja lämpimät muistot lapsuudesta asti :). Yhden Joulun vietin yksin ja päätin, että oli viimeinen laatuaan.. niin kovaa iski se läheisten puuttuva läsnäolo. Kävin toki vanhemmillani syömässä päivällä, mutta ilta yksin oli ankea. Siksi on aina joku hyvä ystävä mun kanssa Joulua viettämässä, jos vaan suinkin mahdollista. Jos ei, niin sitten jään yökylään koirani kanssa vanhemmilleni. Ei huono ollenkaan :). Elämänkumppanini kun kuuluvat nelijalkaisiin tällä hetkellä :). Kissa ja koira. Ihmissuhteissa olen niin kranttu, että loppuelämäkin todennäköisesti menee vanhanpiian leimassa, huh. Mutta no, seurustellut olen yli puolet elämästäni, jotenka, nyt on vieläkin hyvä aika itselle :).

Toivotan kaikille oikein rauhaisaa, mukavaa, hauskaa, iloista ja mukavaa joulunalusaikaa! Nauru tekee hyvää, do that!

- M

 

 

Rankka ajanjakso takana. Yhteen syssyyn kropan hälytystila eri muodoissa. Ensin meni treenissä pohje, jolle en saanut asianmukaista vastausta päivystyksestä, sitten turposi kaula, joka oli mulle suora merkki, että nyt ei hyvä heilu. Raivosin itsekseni (ja vähän lähipiirillekin, anteeksi :/ ) aikani ja sitten menin uudestaan lääkäriin. Ja sitten oli syöpäkontrolli, viime viikolla. Kaikki on hyvin! :) odotin jotain muuta.. mutta looginen selitys kaulankin turvotukselle, koska ei ole imusolmukkeita enää kuljettamassa nesteitä. Enempää yksityiskohtia ei tulekaan :). En edes tiedä lukeeko tätä kukaan ja suoraan sanoen, ei sillä väliä :). Oon vaan nyt onnellinen terveydestä, joka on, vaikkei siltä näytä. Ihotautilääkärille meno ensi viikolla. Yhtä sairaan valitusta tämä.. Mutta sellasta se elämä joskus. Ella Henderson - Glow. 

 

M

Moikka!

Elämä rullaa tasaisesti ja rauhallisesti. Pientä jännitystä ilmoilla, kun seuraava kontrolli lähestyy. Toisaalta, melko varmat sanat lääkäriltä sain, että uusiutumisen mahdollisuus on hyvin pitkälti poistettu. Pelattiin varman päälle. Enkä silti saanut muita hoitoja, tai paremminkin, joutunut kokemaan sytoja tai sädehoitoja. En tässä vaiheessa ainakaan. Koskaan ei silti tiedä. Sadasta prosentista kun ei voi puhua, kun vastuksena on tämänkaltainen suoranainen itse karmeus. En olisi ensimmäinen, jolle kerrottu, että kaikki hyvin, ei pelkoa uusimisesta ja joka silti istuu jonkin ajan päästä uudestaan samojen asioiden äärellä ja miettii mitenhän se jatko. Mutta, tässä kohtaa valitsen. Valinta on olla miettimättä sitä pienempää todennäköisyyttä ja jatkaa elämää rohkeasti eteenpäin :).

Sain syöpään liittyviä henkisiä opusvihkosia mukaani. Luin ne kyllä. Parhaiten ja parhaimpana tsemppinä mieleen jäi ne jutut, miten tää asia ei koskaan anna rauhaa. Aina se kalvaa takaraivossa, enemmän tai vähemmän. Kontrollien ja tutkimusten lähestyessä tietysti enemmän. Se on ihan normaalia. Minua pelko ei kuitenkaan auta, se päinvastoin tekee heikommaksi. Tutkitusti henkisellä jaksamisella on paljon vaikutusta myös fyysiseen. Olen opiskellut joskus nuorena psykologian perukset lukion jälkeen y.opistossa, joten tietynlainen käsitys ihmisen mielenvahvuudesta on tietotasolla, kuten myös omasta kokemuksesta, tällä ruohonjuuritasolla. Paljon on opeista ollut hyötyä, tai ylipäätään kärsivällisyydestä ymmärtää myös itseään, vaikeassa tilanteessa. Olla jollain tapaa objektiivinen, vaikkei se koskaan täysin mahdollista olekaan, tietysti, jollei puhuta jo mielenjakautumisen sairaudesta jne. Whoa. Hengästyn omiin ajatuksiini jälleen, hah.

Mainitsin aiemmin ravinnosta, siihen liittyvästä mielenkiinnosta. Se on ja elää, netti on tutkittua ja tutkimatonta tietoa täynnä. Askel askeleelta takaisinpäin sinne mahdollisimman luonnolliseen. Varmasti tuttua huttua kaikille, miten liian pitkälle prosessesoidut ruoat ja ns. niiden terveellisemmäksi tekeminen (poistamalla "väärät" rasvat ym. ym. ym.) vaikuttaa kansallisella tasolla ihmisten hyvinvointiin. Jokainen toki elää tavallaan ja parhaalla mahdollisella sellaisella, mikäli aihe vähääkään kiinnostaa ja minun tieni on se pelkistetty. Luonto ja sen tuotteet. Toimineet iät ajat, toimii nykypäivänäkin. Entinen einesten kuluttaja, laiska kokki. Toki muillakin kropan ongelmilla on ollut tekemisensä tässä "uudistautumisessa", jo vuosia sitten, mutta se on tosiasia, että jos kroppaani tollainen bugi pääsi jylläämään, on huomio tuhannesti enemmän vielä asiassa nykyään. Sitähän se, mitä suuhusi laitat, se on pitkälti elimistösi tila. Olet mitä syöt ja muita hauskoja sanontoja. Toisaalta. Syöpä on aina huono tuuri myös, syyllistäminen on turhaa, mutta silti, onneksi asioihin voi vaikuttaa myös jälkeenpäin tilanteessa, jossa toivoa ei ole menetetty tai peliä jo pelattu. Emeli Sande vastaa tunnelmasta :).

Hauskaa viikonloppua!

M

Moi,

Mun jutun, casen, keissin, tapauksen yms. piti olla helppo, selkeä ja vähän aikaavievä. Ei se mennytkään niin. Ne patologin tulokset tosiaan kertoi, että kasvain, kooltaan 1,5cm x 0,8cm alunperin, olikin isompi, erittäin aggressiivinen, vihainen (näitä sanoja lääkäri käytti) ja lähtenyt leviämään kohti luustoa . Mut oli leikattu kertaalleen, koepalan jälkeen. Koepalasta ensimmäiseen operaatioon meni aikaa n. reilu kuukausi. On ne paperilla toki kaikki, mutta ehkä päivämäärillä ei ole väliä :). Joten, se mitä lähdin Helsinkiin kuulemaan oli tietysti hyvät uutiset, mutta lekuri heitti sen synkän pilven päänpäälle heti kun sain arseni penkkiin. Eli ne Hyvät ja Huonot uutiset. Valitsin itse. Ensin ne huonot: kasvain on osoittautunut tyypiltään erittäin aggressiiviseksi ja meidän on pakko leikata uudestaan. MIKS?!, kysyin. Katselin naapuritalon rakennuksen kattotiiliä todeten, että melkoisen Jugendia, ihan jees. Lääkärinhuoneessa oli myös hoitajaharjoittelija. Ajattelin, kovin sympaattisen näköinen, varmasti tuleva hyvä valmis hoitsu. Kun koet 100 ajatusta ja sataprossaisen olemisen todellisuuden sekunnissa, niin muistat sen ikuisesti.

Sitten se iski, ryöppy koko elämää ja syöpää hetkestä, kun ensin toinen vanhempani sairastui syöpään, siitä 4 kk:n päästä toinenkin vanhempani sai syövän myötä 2 vuotta elinaikaa ja sitten minä, kolme vuotta myöhemmin, jonka tulevaisuus ei olekaan niin positiivinen, kuin aluksi kaiken piti olla. Enkä ole biologista sukua vanhemmilleni... 3 ihmistä, kaikki eri sukua samassa perheessä. 3/3 diagnoosina syöpä. Valuin kuvainnollisesti sieltä tasamaastolta johonkin tuntemattomaan kuoppaan. Siinä vaiheessa kivut edellisestä, 2 vkoa sitten tehdystä operaatiosta oli vielä melkoiset. Opettelin tulemaan toimeen turran kielen kanssa, läpilyöntikivut oli pahimpia. Työasiat oli tauolla pääosin. Kysyin mielestäni erittäin olennaisen kysymyksen, että mitä ¨¨¨¨¨järkeä mun on kuntoutua tullakseni revityksi uudestaan ja vielä suuremmassa operaatiossa. Viha, se on tunne joka hallitsi pitkälle sitä hetkeä, ei pelkokaan niin, pelko tuli myöhemmin.

Vedin kännit, mutta väsyin ennenkuin ehdin humaltua. Seuraavana päivänä soitin lääkärille uudestaan, että kertoisi mistä olikaan kyse. Kysymyksiä sateli läheisiltä. Siltä käynniltä lähtiessäni muistan, että hoitaja kysyi haluaisinko jutella jollekin ja sanoin olevani kiireinen, että kaveri odottaa kyydin kanssa, joka oli taxi, jolla kuljin hoitoihin. Huterat muistikuvat, mutta se mitä jäi, on niin kristallinkirkasta.

Onneksi sisäänrakennettu positiivinen elämänasenne kannatteli ja hyväksyin tilanteen hyvin. Se ensishokki oli siltikin järisyttävä. Pakoilin todellisuutta kääntämällä syöpäkasvaimen roolin tavalliseen häiritsevään asiaan, joka vaan täytyy leikata pois. Se harha karisi, koska tiedossa oli ihonsiirtoa ja vuorokauden nukutuksessapito ja toiveet siitä, että se paska ei ole levinnyt sittenkin imusolmukkeisiin. Käden vaurio, koska kaula tyhjennettiin samalla imusolmukkeista, muutama jäi toiselle puolelle. Tarkoituksena siis leikata lisää ns. marginaalialuetta edesmenneen kasvaimen ympäriltä. Varmistaa, että uusiminen ei onnistu. Sain n. kuukauden aikaa kuntoutua, joka lopulta oli hyvä asia kudosten kannalta, kuten lääkäri jaksoi tsempata ja näin se meni.

Soitin lääkärille ja pyysin, että operaatio voitaisiin tehdä yhden viikonlopun jälkeen, jolle oli varattu kylpylä jo keväällä. Lääkärit oli suunnitelleet operaation erittäin sopivasti sitä seuraavalle viikolle (kesäkuun neljäs). Halusin itsekkäästi vain syödä ja nauttia vielä kunnolla. Varsinkin syödä.. koska pussiruuat ja soseet ovat kaltaisiani tapauksia varten viikkoja tällaisten operaatioiden jälkeen. Peg-letkuun en onnekseni joutunut tutustumaan omakohtaisesti, vaikka sekin oli vaihtoehto. Nenä-mahaletku sen sijaan tuli tutuksi muiden ohessa. Omat hampaani sain myös kaikki pitää. Pienenä sivuhuomiona, että ensimmäinen paikka hampaaseen tuli tässä iässä, suu muuten erittäin hyvässä kunnossa, joka jätti kysymyksiin vielä enemmän hiljaisuutta vastausten muodossa. En ole tyypillinen suunpohjan syöpätapaus, varsinkaan iältäni.

Gluteeniton (pohja tattarista) jauheliha-juustopiiras, se on seuraavana vuorossa.

Terveyttä!

M

 

 

 

 

 

Moi!

Pelot... ne on kauheita ja saattaa iskeä keskellä päivää, kun ei ole jotain ajatuksia täyttävää muuta tekemistä. Kaikki kropan jutut ottaa niin äärimmäiseen syyniin, että se on joskus tietyllä tavalla kaikenvaltaavaa.. miten sen sanoo paremmin. Ja tämän asian kanssa on yksin. Tulee aina sekin mieleen, että onko oikeutettu tuntemaan näitä tunteita, kun selvisi niin vähällä. Sekin on taas asia joka on suhteellinen. Mä henk.koht oon kaikesta päätellen päässyt henkisestikin helpolla, toisaalta, kirjoitan täällä tuntemattomalle aiheesta. Taustalla soi muuten Mariah Carey, yksi mun suosikeista.

Valintakysymyksiä, pitkälti kyllä, mutta toisaalta ei. Synnyin maailmaan, joka ei sopinutkaan mulle ja mut siirrettiin seuraavalle ja sitä seuraavalle ja sitä seuraavalle, mihin sillä hetkellä sovin. Elämäkö ei siis ollut mua varten? Taisi olla kuitenkin :). Sain ihanat adptiovanhemmat, joten ei hätää.

Lapsuus meni onnellisesti, eipä siinä, mutta kun ns. aivot kasvoi päähän, ymmärrys laajeni tähän kaikkeen, niin ei se ollutkaan niin helppo nakki. Kaikki käsiteltiin sen perimmäisen kautta, mitään muuta diagnoosia ne asiantuntijat ei saaneet aikaan kuin posttraumaattinen stressihäiriö, paniikkihäiriöt ja siihen liittyvä ahdistuneisuus noin yleisesti.

Kävin ensin yksityisellä lääkärillä. Ei osannut sanoa mitään ja siltä kysyin näyttääkö se pahalta. Sanoi, että eeeei nyt, mutta hän laittaa kiireellisenä lähetteen naapuriin, terveyskeskukseen erikoishammaslääkärille. No tietysti se kiireellinen soitti pientä kelloa. Kysyin tältä yksityiseltä sitäkin, pahinta peikkoo, syöpää. Sanoi, että ei nyt sinänsä tarvi huolestua. Ok... näinköhän se menee, kuin elokuvissa.. All in all, se jokin aavistus oli jo mielessä. Terkkarin erik.hammaslääkäri laittoi jälleen kiireellisenä lähetteen keskussairaalaan suulääkärille. Kuvia otettiin, olin vähintää kuin joku Voguen malli, kita auki ja suu täynnä välineitä, urani huippukohtia.. :). Eipä tuo tiennyt sen enempää, joten biopsia. Siinä meni aikaa, kuukauden verran odottaessa kutsua. Tähän käyntiin yksityisellä, eli kun pyörä alkoi pyörimään, siihen meni n. 2kk aikaa. Koko sen ajan se saasta teki tuhoaan. Olihan kivulias sekin koepalan otto. Mutta saivat ilman häkitystä.. (miksei voi antaa kipulääkettä tms. tarpeeksi).

 

Maanantai se päivä oli. Aamuaikoja, ennen puoltapäivää, kun menin kuulemaan tuloksia. Ehdin astua sisälle huoneeseen ja pyysivät siihen hammaslääkärituoliin, kun tuli tää varmaan niin monelle tuttu "valitettavasti huonoja uutisia". Tiesihän sen, mitä se tarkottaa. Se on syöpä, pahanlaatuinen kasvain. Ensimmäinen ajatus ja kysymys, että kuolenko mä?. Lääkäri totes, että et, ollaan ajoissa liikkeellä, älä vielä heitä kirvestä nurkkaan. Halusin pois ja helvetin nopeesti. Pakokauhu on aika lievä ilmaus näin muutenkin vastaavista kärsivälle. Se on vaan elämän huonoa huumoria, että se lekurituoli jäi jumiin, hoitaja pumppaa toisella puolella ja lekuri toisella puolella päivittelee, että mikäs siinä nyt. Yhtä pieneks en oo itseäni tuntenu koskaan. Autoon parkkikselle ja ekana soitin äidilleni. Sen jälkeen en itkenytkään ennen kuin tuli ne toiset pysäyttävät tiedot ekan operaation tuloksista patologilta. Silloin sai leikkaava lääkäri kaiken sen riemun. Yks ihmisraunio, joka tulee hymyillen ja lähtee mustat lasit päässä. Auts. Oli vielä pahempi kuin eka kerta.

 

M